|
Maa- ja metsätalousministeriön myöntämän rahoituksen turvin Metsähovin satelliittilaserlaitteisto uudistetaan vuosina 2013-2015. Uudistuksessa hankitaan nopea kaukoputki, johon liitetään moderni laseryksikkö. Laite voidaan sijoittaa tällä hetkellä tyhjillään olevan vuonna 1975 valmistuneen observatoriorakennuksen paikalle. Nykyisen, noin 20 vuotta vanhan teleskoopin peruskorjausta ja modernisointia selvitetään. Jos se on tehtävissä, voidaan vanhaa teleskooppia käyttää esimerkiksi navigointisatelliittien havaitsemisessa. Lähimmän kymmenen vuoden kuluessa navigointisatelliitteja on jo 100, jolloin yhdellä teleskoopilla ei pystytä havaitsemaan kaikkia. Myös muilla laserasemilla on samantapaisia suunnitelmia laitteistojen uudistamiseksi.
|