|
|
Terwijl de optocht zich voortbewoog in de richting van de stad en vervolgens naar de tempel trok, raakte Matteüs buiten zichzelf van vreugde; hij was er zeker van dat er iets bijzonders zou gaan gebeuren wanneer de Meester aan het hoofd van deze luid roepende menigte bij de tempel zou aankomen.
|
|
|
172:5.11 (1886.3) To the Alpheus twins this was a perfect day. They really enjoyed it all the way through, and not being present during the time of quiet visitation about the temple, they escaped much of the anticlimax of the popular upheaval. They could not possibly understand the downcast behavior of the apostles when they came back to Bethany that evening. In the memory of the twins this was always their day of being nearest heaven on earth. This day was the satisfying climax of their whole career as apostles. And the memory of the elation of this Sunday afternoon carried them on through all of the tragedy of this eventful week, right up to the hour of the crucifixion. It was the most befitting entry of the king the twins could conceive; they enjoyed every moment of the whole pageant. They fully approved of all they saw and long cherished the memory.
|
|
|
172:5.5 (1884.4) Jean Zébédée arriva presque à comprendre pourquoi Jésus agissait ainsi ; tout au moins, il saisit partiellement la signification spirituelle de ce que l’on appelle l’entrée triomphale à Jérusalem. Pendant que la multitude se dirigeait vers le temple et qu’il voyait son Maitre à califourchon sur l’ânon, il se souvint d’avoir entendu Jésus citer le passage des Écritures où Zacharie décrivait le Messie comme un homme de paix entrant à Jérusalem sur un âne. En réfléchissant à cette citation des Écritures, Jean commença à comprendre le sens symbolique du spectacle de ce dimanche après-midi. Tout au moins, il comprit suffisamment la signification du passage des Écritures pour jouir quelque peu de l’épisode et ne pas se laisser déprimer à l’excès par la fin apparemment inutile de la procession triomphale. Jean avait un type de mental qui l’inclinait naturellement à penser et à sentir en symboles.
|
|
|
(1887.1) 172:5.13 Judas deixou-se influenciar tremendamente pela zombaria dos seus amigos saduceus. Nenhum outro fator isolado exerceu uma influência tão poderosa sobre ele, na sua determinação final de abandonar Jesus e os companheiros apóstolos, como um certo episódio que ocorreu exatamente no momento em que Jesus chegara ao portão da cidade: um saduceu proeminente (um amigo da família de Judas) apressou-se até ele, com um espírito zombeteiro e, batendo- lhe nas costas, dissera: “Por que um rosto tão preocupado, meu bom amigo? Te anima e te junte a todos nós enquanto aclamamos a esse Jesus de Nazaré, que entra pelos portões de Jerusalém montado em um asno, como o rei dos judeus”. Judas nunca se havia retraído diante da perseguição, mas ele não podia suportar esse tipo de ridicularização. Ao seu sentimento de vingança, nutrido já há tanto tempo, somava-se agora esse medo fatal do ridículo, esse sentimento terrível e temível que é estar envergonhado do seu Mestre e dos seus companheiros apóstolos. No seu coração, esse embaixador ordenado do Reino era já um desertor; restava-lhe apenas encontrar alguma desculpa plausível para romper abertamente com o Mestre.
|
|
|
(1885.3) 172:5.8 Matteus ei aluksi tiennyt, miten hänen tulisi suhtautua tähän loistavaan näytelmään. Hän tajusi, mikä merkitys siihen kätkeytyi, mitä hänen silmänsä näkivät, vasta muistaessaan Sakarjan kirjoitusten kohdan, jossa profeetta oli viitannut Jerusalemin riemuitsemiseen siksi, että sen kuningas oli tullut aasinvarsalla ratsastaen tuomaan pelastuksen. Kulkueen edetessä kaupungin suuntaan ja kääntyessä sitten kohti temppeliä Matteus joutui hurmioon; hän oli varma, että jotakin tavatonta tapahtuisi, kun Mestari saapuisi temppelille tämän ääneensä huutavan kansanpaljouden ensimmäisenä. Kun muuan fariseus pilkkasi Jeesusta sanomalla: ”Katsokaas kaikki, kas kukapa se täältä tulee, juutalaisten kuningashan se siinä aasilla ratsastelee!”, Matteuksen oli venytettävä itsehillintänsä äärimmilleen, jottei olisi käynyt käsiksi fariseukseen. Kun oltiin palaamassa Betaniaan, kahdentoista apostolin joukossa ei tuona iltana ollut toista yhtä masentunutta. Simon Pietarin ja Simon Selootin jälkeen Matteuksen hermot olivat kaikkein kireimmällä, ja yön tullessa hän tunsi itsensä lopen uupuneeksi. Mutta aamulla Matteus oli jo varsin hyväntuulinen; olihan hän lopulta kuitenkin aina iloinen häviäjä.
|
