|
|
They are best distinguished from Spotted Crakes by their calls. The Little Crake’s call is a far-carrying, barking “kva”, which is initially repeated regularly, but then speeds up before ending in a descending stutter.
|
|
|
), peuvent être parfois observées en Finlande. Elles se distinguent de la marouette ponctuée principalement par leurs vocalisations. L’appel de la marouette poussin est un « kva » aboyé à longue portée, initialement répété régulièrement, puis accéléré avant de se terminer dans un bégaiement décroissant. La marouette de Baillon émet un appel plus doux et sec, qui rappelle celui de la sarcelle d’été, la grenouille rieuse ou la grenouille verte.
|
|
|
) sind in Finnland Seltenheiten, die man am besten aufgrund der Stimme des Tüpfelsumpfhuhns unterscheidet. Der Laut des Kleinen Sumpfhuhns ist ein weit vernehmbares, schimpfendes „kwa“, das anfangs gleichmäßig, später schneller werdend wiederholt wird und am Schluss in eine abfallende, stotternde Folge mündet. Der Gesang des Zwergsumpfhuhns ist ein leiser und trockener schriller Ton. Er ähnelt der Stimme der Knäkente, dauert nur 2–3 Sekunden an und ist nur in der Nähe hörbar. Die Stimme kann mit dem Seefrosch und dem Teichfrosch verwechselt werden.
|
|
|
), se pueden ver ocasionalmente en Finlandia. Se distinguen mejor de la polluela pintoja por sus sonidos. La polluela bastarda emite un grito como “kva”, que llega lejos y al principio se repite regularmente, pero después se acelera hasta terminar en un balbuceo descendente. La polluela chica emite un sonido más calmado y seco, que se parece a los sonidos de la gaceta carretona, la rana europea común o la rana comestible.
|
|
|
), kan af og til ses i Finland. De kan nemmest skelnes fra Plettet Rørvagtel på deres kald. Lille Rørvagtels kald er et langtrækkende, gøende “kva”, som først bliver gentaget regelmæssigt, men siden speedes op før den ender i en nedadgående hakken. Dværgrørvagtel har et stillere og tørrere raslende kald, det minder om kaldet hos Atlinganden, Latterfrøen eller Vandfrøen.
|
|
|
) ovat meillä harvinaisuuksia, jotka ovat parhaiten erotettavissa luhtahuitista äänien perusteella. Pikkuhuitin ääni on kauas kuuluva, haukkuva “kva”, joka toistuu aluksi tasaisesti, kiihtyy vähitellen ja päättyen lopulta laskevaan, änkyttävään sarjaan. Kääpiöhuitin laulu on hiljainen ja kuiva pärähdys. Se muistuttaa heinätavin ääntä ja kestää vain 2–3 sekuntia ja kuuluu vain lähietäisyydelle. Ääni on sekoitettavissa mölysammakkoon ja syötävään sammakkoon.
|
